Uutiset
Julkaistu 26.11.2018
Sukelluskuvauksen SM-kilpailun tuloksia
Sukelluskuvauksen SM-kilpailuun saapui määräaikaan 1.11.2018 mennessä 170 kilpailutyötä 26 osallistujalta, mikä on hieman vähemmän kuin viime vuonna. Kaikkiin sarjoihin tuli vähintään kolme työtä, joten ne voitiin arvostella. Allassarjaan, videosarjaan ja nuorten sarjaan tuli vähän kilpailutöitä, muihin sarjoihin tavanomainen määrä.
Vuoden sukelluskuvaksi valittiin Toni Rasinkankaan työ Crosslines, joka oli myös allassarjan voittaja. Tuomaristo kommentoi kuvaa näin: Kuvassa hyvä valo, urheilun tuntua ja eteenpäin menemisen meininkiä. Mustavalkoisuus toimii hienosti. Mahtavasti toteutettu kuva vapaasukeltamisen vapaudesta, jäntevyydestä ja urheilullisuudesta.
Tuomariston mukaan sukelluskuvauksessa on taas menty eteenpäin. Mukana oli useampia kuvia, jotka eivät loistaneet teknisesti, mutta joissa oli muuta sisältöä. Pääsarjoissa oli kuvissa runsaudenpulaa. Tuomaristo toivoo jatkossa runsasta osallistumista kilpailuun, ja etenkin nuorten sarjaan lisää kuvia. Tuomareina toimivat Pekka Tuuri ja Juhani Väihkönen.
Koko tuloslista löytyy täältä
Palkittuja kuvia voi katsella sukeltaja.fi Galleriassa ja videot tullaan viemään Sukeltajaliiton Youtube-kanavalle.
Onnittelut palkituille ja monet kiitokset kaikille kilpailuun osallistuneille ja tuomareille!