Sipoonselän siipiratashylky Diana
9.12.2019
Uppoaminen
30.10.1854 kello 7.30 lähti Venäjän laivaston saaristolaivueen siipiratashinaaja Diana Suomenlinnasta matkalle kohti Ruotsinsalmea. Alusten tehtävänä oli hinata kaksi tykkivenettä talveksi Helsinkiin. Vuonna 1847 rakennetun aluksen kapteenina toimi luutnantti Gavrishov. Kova tuuli pakotti Dianan ja samalla matkalla olleen toisen hinaajan valitsemaan suojaisamman saaristoreitin.
Takakannen alla olevaa esineistöä.
Elettiin Krimin sodan aikaa, joten toisissa tehtävissä olleita luotseja ei liiennyt laivoille oppaiksi vaan luotsaaminen Dianalla jäi luotsioppilas Kulinin tehtäväksi.
Kello 9:30 Diana ajoi 8,5 solmun nopeudella karille Gråskärin länsipuolella. Onnettomuushetkellä koko miehistö oli kapteenia, ruorimiestä ja luotsioppilasta lukuun ottamatta aluksen keulahytissä valmistautumassa ruokailuun. Ruokahetken valmistelu sai karun lopun, sillä 10 minuutin kuluttua törmäämisestä Diana upposi. Aluksesta saatiin pelastettua miehistön lisäksi merikartat ja aluksen paperit. Kylmäpäinen luutnantti Gavrishov oli viimeinen, joka jätti laivan, kun kansi oli jo veden alla.
Mystinen ”tötsä” ja ikkunaprisma takakannella.
Onnettomuuden tutkimuskomissio ei syyttänyt tapahtumasta ketään. Itse tsaari lähetti aluksen päällikölle kiitoksen erinomaisesta toiminnasta onnettomuushetkellä.
Dianan elämä hylkynä alkoi hiljaiselolla, joka tulisi kestämään 164 vuotta.
Löytyminen
Siipirattaat ovat yli 5 metrin korkuiset.
Kartoista ja historiasta kiinnostunut veneilijä Jussi Rekola oli pari vuotta ennen Dianan löytymistä varustanut pienen RIB-veneensä kiinteällä viistokaikuluotaimella. Hän harjoitteli sen käyttöä luotaamalla jo tunnettuja hylkykohteita. Rekola kertoo löytymisestä elokuussa 2018:
"Olin edellisenä päivänä kierrellyt luotaamassa tiettyä aluetta Sipoon Kaunissaaren pohjois- ja koillispuolella. Alueella oli muutama kiinnostava matalikko, jotka vanhoista 1790-luvun kartoista puuttuvat ja joiden läheisyydestä on siihen aikaan linjattu väyliä. En ehtinyt pitkällekään, kun huomasin kohteen 20 metrin syvyydessä. Siipiratasaluksen muoto oli selkeä. Syyskuun puolessa välissä laitoin tiedot ja kuvat hylystä Museovirastoon. Mitään vastausta en kuitenkaan saanut ja ihmettelin mielenkiinnon vähyyttä. Silloin en tiennyt, että vastaus oli kyllä lähetetty, mutta minä en sitä koskaan saanut. Koska itse en ole sukeltaja, ajattelin loman jälkeen mainita hylystä Jorma Karvoselle, jonka tiesin sukelluksen harrastajaksi veneseurassamme Vartiokylän venekerhossa."
Keulakannella on pullo ja takana paapuurin siipiratas.
Ensimmäiset sukellukset
Jussi Rekola tapasi ja näytti kuvat löydöstään Urheilusukeltajat ry:ssä vaikuttavalle Karvoselle lokakuussa 2018. Karvonen puolestaan tiesi, että kirjoittajan sukelluskäyttöön varustettu vene oli vielä vedessä. Kuvien näkemisen jälkeen nuotit olivat selkeät. Tuonne mennään mitä pikimmin.
17.10.2018 keskiviikkona iltapäivästä oli tyyni, mutta sumuinen ilma, kun Ms Raisun köydet irtosivat Itä-Helsingin Puotilasta kyydissään Jussi Rekola, Jorma Karvonen ja kirjoittaja. Tutka ja muut sähköiset navigointilaitteet olivat tarpeen näkyvyyden ollessa sangen huono.
Kohteelle pääsimme ongelmitta. Pudotimme merkkauspoijun ja ankkuroimme veneen. Tunnelma veneessä oli aika erikoinen, kun puimme varusteita ja samalla yritimme pitää silmällä välillä sumuun katoavaa merkkauspoijua. Sipoonselkä on näkyvyyksien puolesta huonossa maineessa. Mietimme mahdollisia verkkoja, mitä kohteessa voisi tulla vastaan ja kaiketi jännitimme aika lailla noin ylipäätään.
Merkkauspoijun köyttä laskeuduttaessa huonoksi pelätty näkyvyys oli yllättävän hyvä. Poijun paino oli hylyn kyljen vieressä hieman toisen siipirattaan takana. Jorma Karvonen oli ensimmäinen, joka näki Dianan. 164 vuoden hiljaisuus päättyi.
Ensimmäinen sukellus kesti hieman alle tunnin, jolloin kuvasimme videon ja saimme hyvän yleiskuvan hyväkuntoisesta hylystä mahtavine siipirattaineen. Paluumatkan tunnelma oli pirskahteleva.
Jatkon päämäärä oli selkeä. Tässä vaiheessa tulisi tunnistaa työnimellä Jussi I oleva hylky, tehdä 3D-malli ja kuvata muutenkin reippaasti lisää. Remmiin värvättiin Finnairin Sukeltajien luottopakki Juha Varis ja trailerilla liikuteltava sukelluskäyttöön varustettu Kulkuri 21.
4.11.2018 Sipoon Kalkkirannasta käsin pääsimme liikkeelle mittaamaan hylkyä. Kolmen hengen duunariporukkaa vahvistettiin kirjoittajan puolisolla Raija Kukkaslahdella ja Jussi ykkösen strategiset mitat saatiin selville. Hylky on noin 25 m pitkä ja 5,3 m leveä (siipirattaiden kanssa leveys noin 10 m). Siipirattaat ovat halkaisijaltaan 5,2 m ja leveydeltään 2,3 metriä. Hylyssä olevista posliiniastioista nostettiin yksi fajanssikuppi, jonka Karvonen vei Museovirastoon ja asiasta tiedusteltiin myös antikvariaatti Hagelstamilta. Loppujen lopuksi fajanssin tunnisti venäläinen tutkija Roman Rohorov.
Karvonen tunsi Ojamon kaivossukellusympyröistä Sami Paakkarisen, jonka tiesi olevan mm. 3D-mallinnusmiehiä. Paakkarinen rekrytoitiin porukkaan ja hylyllä käytiin marraskuussa 2018 useamman kerran. Paakkarinen puolestaan tunsi venäläisen tutkijan Mikhail Ivanovin, jolta nopeasti saatiin sangen tarkka ja luotettava kuvaus onnettomuudesta. Näin Jussi I sain oikean nimensä Diana.
Vuonna 2019
Talvi tuli eteläänkin ja harvinaiseksi hylkylöydöksi todettu Diana sai jäädä hetkeksi hengähtämään. Merimuseon tutkijoiden kanssa yhteisymmärryksessä todettiin, että jatkoa varten hylylle pitää saada kiinnityksen kestävä poiju. Kiinnittymispoijun toteutus ns. amatööripohjalta perustui Urheilusukeltajat ry:n Jukka Särkilahden nosturiautolla tuomiin kahteen 250 kg painoiseen betoniporsaaseen. Porsaat hinattiin Vartiokylän venekerhon lautalla Jorma Karvosen veneellä Dianalle ja pudotettiin kettingillä yhteen niputettuna pohjaan. Porsailta toteutettiin pintaan tuleva 2-osainen köysi vedenalaisine vedonpoistajakanistereineen ja vedettiin ohjausköysi hylylle. Tämän jälkeen löytö julkistettiin.
Ajatus Dianan säilymisestä oli maksimaalinen julkisuus ja harrastajien osallistaminen hylyn tutkimukseen. Museovirasto laati tiedotteen löydöstä ja Sami Paakkarisen Dianalle laatimat omat Facebook-sivut ja hylkykortin tiedot avattiin. Tieto Dianasta julkaistiin myös Suomen hylkytiedon aarreaitassa hylyt.net-sivustolla.
Ensimmäiset 3D-mallikuvat Dianan keulakannelta julkaisi Topi Sellman.
Tiedotusvälineissä kirjoitettiin hylystä heinäkuussa 2019 runsaasti, ja kun sijainti kiinnityspojuineen oli yleisessä tiedossa, alkoi Dianalla käydä väkeä.
Alkurytäkässä hauraan Dianan hennoimmat kansirakenteet jonkin verran kärsivät, mm. peräkannella alun perin pystyssä ollut hytin rakenne kaatui. Sipoonselän näkyvyydet kesäkaudella ovat usein 1–2 merin luokkaa, ja se tekee hauraassa hylyssä sukeltamisesta mitään rikkomatta haastavaa, vaikka syvyys onkin maltillinen (pohja hieman alle 20 metriä).
Dianan Facebook-sivut saivat ilahduttavan suosion, ja monenlaista uutta tietoa hylyn vaiheista alkoi löytyä. Kirjoitushetkellä ryhmässä on yli 550 jäsentä, runsaasti kuvia ja muuta informaatiota. Alkukaudella epäiltiin, että ikävimmästä päästä oleva vaihtoehto eli tavaroiden vieminen hylystä olisi tapahtunut. Hetki sitten käydyssä ns. "Dianan duunareiden" inventaariolaskennassa kaikki tiedossa olevat esineet kuitenkin löytyivät, jotain vähän siirreltynä.
Teksti: Jaakko Virkkala, aluksen historiatiedot Mikhail Ivanov
Kuvat: Jukka Repo
Etukannen ankkuripeli ja sen edessä luukku.
