Sukeltaja, näitkö emokotilon?
30.5.2017
Meillä harvalukuisista, nykyisellään lähinnä Saimaalta sekä Kymijoesta ja sen edustan merenlahdilta havaituista emokotiloista kaivataan havaintoja. Mielenkiintoisin uusista havainnoista on sukeltajien viime keväänä tekemä.
Kärkiemokotiloita oli kuvattu veden alla tunnetun esiintymisalueensa ulkopuolella, ja kuvat päätyivät kotiloiden ja simpukoiden uhanalaisuusarviota parhaillaan tekevän nilviäistyöryhmän tietoon etsintäkuulutuksen seurauksena. Yllättävät kuvat olivat Lopen kunnan alueella sijaitsevalta lähdelammelta, joka sijaitsee Karjaanjoen valuma-alueen latvoilla. Toiveissa olisi saada tietoa kotiloiden mahdollisesta esiintymisestä muuallakin, jotta näiden mielenkiintoisten kotiloiden kannan tilaa voitaisiin arvioida paremmin. Kotiloita voi sukeltamisen ohella havainnoida tyynellä säällä myös rannalta tai veneestä käsin. Tyhjiä kotilonkuoria voi löytyä rannoille ajautuneena.
Viviparus contectus, koiras. Lopen Palolampi. Kuva: Eero Hällfors
Emokotilot (Viviparus contectus ja Viviparus viviparus) ovat suurimpia vesikotiloitamme, sillä ne voivat olla jopa 5 senttiä korkeita ja 2-3 cm leveitä. Meillä elää kaksi lajia: kärkiemokotilo ja tylppäemokotilo. Aikaisemmalta nimeltään emokotilot olivat suokotiloita. Kotilot liikkuvat vesikasvillisuuden, kuten järviruo’on, seassa ja monenlaisilla kasvittomillakin matalilla pohjilla, missä ne keräävät yksisoluisia leviä ja muuta orgaanista ainesta vedestä tai pohja-aineksen seasta. Talvella kotilot viihtyvät syvemmällä. Emokotilot saattavat elää jopa 13-vuotiaiksi. Monista muista vesikotiloista poiketen emokotiloiden poikaset kehittyvät naaraan kuoren suojissa. Monet muut vesikotilolajit munivat munansa veteen, kiville tai kasveille.
Viviparus contectus, Lappeenranta, Saimaa. Kuva: Jaana Ihme
Rusehtavan tai vihertävän kuoren kierteiden poikki kulkee 2-3 punaruskeaa poikkiraitaa, mikä erottaa ne vesistöissä yleisistä limakotiloista. Suurin limakotilolaji on sekin noin viisisenttiseksi kasvava, pitkänomaisen teräväkärkinen piippolimakotilo. Elävillä emokotiloilla on kuoren suuaukon sulkeva pyöreänsoikea, kova sulkulevy, joka on siirretty sivulle kotilon liikkuessa. Limakotiloilla sulkulevyä ei ole, ja niillä on litteän kolmiomaiset tuntosarvet. Emokotilot tutkailevat ympäristöään pitkillä, rihmamaisilla tuntosarvilla.
Kuva: Kati Könönen
Nilviäistyöryhmä ottaa kiitollisena havaintoja vastaan, mielellään kuvien ja sijaintitietojen kanssa kts. etsintäkuulutus. Lisää emokotiloista ja Suomen muista kotilolajeista voi lukea mm. nilviäistyöryhmän nettisivuilta.
Teksti: Katriina Könönen
